Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Yllättäviä kohtaamisia

(Keskiviikko 6.4.2016)

Suomalaiset toimivat leijonina myös rajojemme ulkopuolella. Tiedän, että Kanarian saarilla toimii ulkosuomalainen klubi. Yksi klubilaisemme vieraili siellä kuluneen talven aikana.

 

Eilen tapasin leijonan, joka asuu talvet Espanjan aurinkorannikolla ja toimii siellä LC Torremolinos/Suomi klubin jäsenenä. Kotisivujen perusteella toimintaa näyttää olevan runsaasti. Sponsoreiksi on ilmoittautunut nettisivujen mukaan 79 yritystä, osa  Suomesta ja osa paikallisesti!

 

Jos menemme lomamatkalle vielä Malagan seudulle, täytyy sopia vierailusta paikalliseen klubiin. Tulee myös mieleen, että monella meistä, jotka emme siellä asu, on tuttuja etelän klubeissa. Yhteistyötäkin todennäköisesti on kehitelty.

 

Muistan lukeneeni LION-lehdestä artikkelin mahdollisesti juuri Torremolinoksella toimivasta suomalaisten ylläpitämästä klubista. Lieneekö muistikuvani oikea?

 

Toinen yllättävä ja iloinen yhteensattuma oli, kun Lean uudessa harrastuksessa "Postcrossingissa" törmäsimme Taiwnista tulleeseen postikorttiin, jossa oli Lions-postimerkki.

 


Monta tapaa tehdä hyvää.

Ainakin nettisivut ovat täynnä toimintaa.
Ainakin nettisivut ovat täynnä toimintaa.
Sain muistoksi Torremolinoksen suomalaisten leijonien toimittaman ruokakalenterin.
Sain muistoksi Torremolinoksen suomalaisten leijon...
Tuskin maltamme odottaa oman leijonamerkkimme julkaisua.
Tuskin maltamme odottaa oman leijonamerkkimme julk...