Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Uusi jäsen Mäntsälään

(Tiistai 9.10.2012) Tavanomainen työpäivä oli tiistai, unihiekkaa hieman silmissä, koska eilen illalla oli ensimmäinen peli tällä kaudella. Olin aika surkea, kädet jäässä, kiekko poltti lavassa ja jalat oli jumissa. Peli kuitenkin päättyi tasan 3-3.

 

Illalla oli sitten vuorossa matka piirimme pohjoislaidalle, Mäntsälään. LC Mäntsälän kokouksessa oli varsin kunnioitettava osallistumisprosentti, yli 90. Paikalla oli lähes 30 leijonaa, komea joukko. Upeaa kuultavaa oli kokouksen anti muutoinkin, toimintaa paljon, raha-asiat mallillaan ja jäsenillä hauskaa.

 

Piirikuvernööriä luonnollisesti lämmitti uuden jäsenen otto klubiin ja äänestys toisen ottamisesta seuraavassa kokouksessa. Lämmittää etenkin, kun piiri sukeltaa yli kymmenen jäsenen miinuksella. Tässä kuussa on luvassa kuitenkin parempaa.

 

Aktiviteeteista jäi erityisesti mieleen Joulumaa, johon on pakko löytää aikaa mennä tutustumaan. Jos vielä saisi ostettua sen tammivihdan. Kerran olen päässyt sellaisesta nauttimaan ja yllätys oli suuri, kun tuoksu oli aivan sama kuin koivuisessakin. Mutta se tuuhea jämäkkyys ei jää unholaan, voin suositella.