Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Pää tuulettui Bykullassa

 

(Torstai 15.11.2012) Torstai on toivoa täynnä, sanoi Steinbeck aikanaan. Työpäivän jälkeen piti paneutua aika tiukalla aikataululla vierailuraporttien ja matkalaskujen lähettämiseen päämajaan.

 

Uh, 21 tiedostoa skannattavana, tallennettavana, liitettävänä ja lähetettävänä ja reilu kolmannes niistä tietysti itse luotava, koska ovat omia vierailuja. Loput tulevat varapiirikuvernööreiltä.

 
Seuraavaksi kipin kapin kohti Bykullaa Länsi-Vantaalla. Siellä kokoontuu Lions Club Vantaankoski-Vandaforsen. Idyllinen hirsitalo maalaismaisemassa.

 

Tässä klubissa on jotain omaleimaista ilmapiiriä. Tunnelma kokouksessa oli tosi tiivis, kuin veitsellä leikattava. Huumorissa, jota sinkoili koko kokouksen ajan salin puolelta toiselle oli jotain englantilaista. Nasevaa, iskevää, kuivakan pisteliästä, mutta hyväntahtoista. Selkeästi myös elämänmakuista itseironiaa oli havaittavissa.

 

Olin kovin otettu siitä, että puheeni jälkeen, joka tällä kertaa oman arvion mukaan sujui ihan hyvin, heräsi kysymyksiä ja keskustelua piirin asioista ja lioneista muutenkin.

Totesin kokouksen lopuksi Tusselle, että täällä tuulettuu hyvin yläpää. Yksi toimintamme tarkoituksista on, että askel kulkee kevyemmin kokouksen jälkeen ja se täällä ainakin toteutuu.

 

Paikalla oli myös paikallisen pankin edustaja tiedottamassa pankkitoiminnan mahdollisuuksista asiakkaidensa hyväksi. Uskon, että molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä tilaisuuden antiin.

 

Me lähdimme kotiin tyytyväisin mielin tästä piirimme viestinnän leijonanluolasta. Suuret kiitokset klubille!