Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Omassa kotiluolassa

(Tiistai 15.3.2016)
Kuukauden kolmas tiistai on oman klubin kokousilta. Olin taas unohtanut ajoissa vetää viivan työpaikan ajanvarauskirjaan. Kiitos potilailleni, jotka ymmärsivät tarpeeni siirtää heidän aikaansa. Kaikille järjestyi sopiva aika.

Rahastonhoitaja antoi hyvin lähelle lopullista osuvan raportin kevättapahtumamme taloudellisesta puolesta, tulos tulee olemaan hyvä. Selvästi parempi kuin viime vuonna, jolloin surkea sää meinasi viedä voiton koko tapahtumasta. Päivän järjestelyt menivät myös oikein hyvin ja saimme paljon positiivista palautetta alueen ihmisiltä. Viisi ihmistä ilmoitti olevansa kiinnostunut lionstoiminnasta ja antoivat suostumuksen ottaa yhteyttä asiassa. Näin klubin jäsenjohtajana olen siitä iloinen ja teen niin.

Punainsen sulan myyntituotteita on saatu ja ensi viikolla kauppa rupeaa käymään, toivottavasti. Päätimme myös alkaa suunnitella jotain mittavampaa projekta ensi kaudelle. Olemme siis hieman jälkijättöisiä, mutta aikaa vielä on.

Ehdollepanotoimikunta teki esityksensä tulevan kauden vastuuhenkilöistä ja todennäköisesti tulevat valituiksi. Päätimme vielä tämän kevään avustuskohteet. Paikallisiin kouluihin stipendit, urheiluseuralle jotain, piirin kohteet saivat myös osansa ja yhteistyökumppaniamme Vanhan Käpylän VPK:ta tulemme muistamaan heidän täyttäessään sata vuotta.

Ps. söin maukkaan maksapihvin