Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Lasta ja perhettä autettiin Sipoossa

Tästä se lähtee.

(Torstai 9.5.2013) Eilen työpäivän jälkeen ajoimme Sipoon Nikkilään, koska olimme Facebookin, nykypäivän pikkulinnun, kautta saaneet vihin LC Sipoo / Pornaisten järjestämästä aktiviteetista. Jo ulko-ovella näimme julisteet ”Auta lasta, auta perhettä” ja tiesimme huhun pitäneen paikkaansa.

 

Keräys oli juuri alkanut ja ostoskorien pohjat alkoivat olla peitossa. Hyvin Sipoolaiset tuntuivat ottavan vastaan tämän raikkaan idean. Hyvä parannusehdotuskin oli jo tullut yhdeltä asiakkaalta, esittelylehtinen pitää painaa myös ruotsinkielellä.

 

Myöhemmin illalla saimme viestin, että hyvin oli päivä onnistunut. Kolme suurta ostoskärryllistä oli täyttynyt tuotteista, joita nyt voidaan toimittaa Ensi- ja turvakotien liitolle ohjattavaksi kipeimmin niitä tarvitseville.

 

Torstaiaamuna suuntasimme laukut pakattuina lentoasemalle, josta lähdimme kohti naapurimaata Ruotsia ja sen Lions-liiton vuosikokousta. Se pidetään tänä vuonna Åressa Jämtlandissa. Se on Vaasan korkeudella, mutta olimme saaneet tiedon, että kevät ei vielä ole saapunut sinne ja lämpimiä vaatteita tarvitaan.

 

Lensimme Tukholman kautta Östersundiin, josta vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti kokouspaikkaa. Käytimme luonnollisesti monen pysähdyksen taktiikkaa, koska ruotsalaisetkin harrastavat geokätköilyä. Kätköt olivat kaikki parikymmentä, jotka haimme, varsin helposti löydettävissä ja saavutettavissa.

 

Pääsimme onnellisesti Åreen, löysimme hotellin, saimme huoneen ja ilmoittauduimme kokoukseen. Iltapalalla jo tapasimme leijonia Ruotsista, myös paikallisen kuvernöörikollegani, sekä saksasta tulleen vieraan. Hyvin lähti vierailu käyntiin, varsinaiset tilaisuudet alkavat perjantaina. Virallinen vuosikokouspäivä on lauantai. Mielenkiinnolla odotan, kuinka naapurimme ovat hoitaneet järjestelyt ja millainen ”fiilis” kokouksessa on.

 

Ilmoittautumiset käynnissä.
Ilmoittautumiset käynnissä.
Julisteet ulko-ovella.
Julisteet ulko-ovella.
Tänne voi tuoda.
Tänne voi tuoda.
Kori täyttyy.
Kori täyttyy.
Pohjois-Ruotsissa kylmä.
Pohjois-Ruotsissa kylmä.