Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Klubi hukassa - mutta ei lopullisesti

(Maanantai 15.10.2012) Tänään oli vuorossa vierailu piirimme pienimpään klubiin LC Helsinki/ Laajasaloon. Klubi vaan oli hukassa.

 

Ennakkotietona oli, että kokoontumispaikka on Santahaminan varuskuntakerho ja kellonaika 19.00. Ei ollut. Olisi pitänyt varmistaa vielä lähempänä ajankohtaa. Santahaminan portilla meinasi tulla tenka på. Ei siellä ollut tietoa meistä eikä klubista. Entinen työkaverini sattui samanaikaisesti olemaan matkalla työpaikalleen ja ”nappasi” meidät mukaansa. No, kerho oli aivan pimeänä. Soitto klubin sihteerille (pressa ei vastannut) paljasti kokouspaikaksi Laajasalo-Degerö-seuran johtokunnan kokoustilan. Sinne siis toteamaan, että kokous oli alkanut jo klo 18.00.

 

Vaan eipä myöhästyminen mitään haitannut. Kokouksessa ystävällisesti käytiin reippaasti jo käsitellyt asiat uudelleen läpi, jotta saimme kokonaiskuvan kokouksen kulusta.

 

Saimme todeta klubin pieneksi, mutta pippuriseksi, osallistumisprosenttikin oli 100.

 

Toiminta on vilkasta ja se näkyy myös talouspuolella. Lions-toiminta kukkii sen aidoimmassa muodossaan Laajasalossa. Klubi on tiukasti integroitunut ympäristöönsä ja sen ihmisiin. Se on hyvin tunnettu ja aktiviteetit ovat paikkakunnalla odotettuja tapahtumia. Kuvernöörin ainut huoli on toiminnan jatkuvuus pitkällä aikavälillä. Eikä sekään ole niin suuri huoli, koska klubi on hyvin tilanteen tasalla.