Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Kätköjä Pellingin auringossa

(Maanantai 28.3.2016)

Toinen pääsiäispäivä aukeni aurinkoisena. Ke-ke-kevät, ke-ke-kevät sanottiin lastenkirjassa "Pupu etsii omaa kotia". Yhdessä vaiheessa se oli luetuin kirja lapsillemme ja nyt se jotenkin tuli mieleeni.

 

Aamukahvit juotuamme, sähköpostit luettuamme ja Facebookit selattuamme pakkauduimme autoon ja lähdimme pitkästä aikaa hakemaan geokätköjä. Tällä kertaa suuntasimme parin purkin kautta kohti Porvoota.

 

Emme malttaneet olla pysähtymättä Vanhaan kaupunkiin, vaan nautimme päiväkahvit auringon paisteessa torin laidalla. Emmekä olleet yksin, sillä jonon pää oli ulkona asti.

 

Seuraavaksi ajoimme Tirmon lossille ja sillä yli Pellingin saaristoon. Muistelimme, että olemme siellä ensimmäistä kertaa autolla. Veneillen olemme kyllä poikenneet useammankin kerran.

 

Väylä, jota pitkin niin monasti olen purjehtinut seuramme tukikohtaan, oli aivan auki. Väkisin tuli mieleeni, että milloin saan laskettua Välkkyni veteen. Nyt on edessä kymmenvuotishuolto, joka tulee olemaan tavallista keväthuoltoa mittavampi. Lisäksi on hieman puuhaa luvassa tämän kevään vapaa-ajalle.

 

Kätköjä haimme yhdeksän, joista kaksi oli Pellingissä. Mukavimmat löytyivät Virvikin luontopolun varrelta mantereen puolelta.

 

Tirmon lossirannassa vesi on joskus korkealla.
Tirmon lossirannassa vesi on joskus korkealla.
Aittoja Pellingin kappelin kupeessa.
Aittoja Pellingin kappelin kupeessa.
Kaksi vanhaa puuta...
Kaksi vanhaa puuta...
Onkohan siellä purkkia?
Onkohan siellä purkkia?
Yksi ainakin löytyi.
Yksi ainakin löytyi.