Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Jokikävelyä

(Sunnuntai 22.4.2012) Nukuin kuin raato koko yön. Kurkistan verhon raosta ulos ja aito valoilmiö paistaa silmään. Ennustukset ovat tainneet osua kohdilleen ja päivästä on tulossa hieno. Hyvä niin, koska Tikkurilan seudun klubien yhteisponnistus on tänään, nimitäin Jokikävely.

 

Emme ole aiempina vuosina sinne ehtineet, koska jokin meno on aina kiilannut edelle. Nyt aamiaisen jälkeen lähdetään Veinin Myllylle. Viittä vaille kinan saamme aikaan siitä, poljemmeko sinne vai menemmekö autolla. Lea voitti, autolla parkkiin ja kävelemään. Okei, pyörien taluttelu ihmisjoukossa olisi ollut vähän hankalaa.

 

Laulu raikasi, kun saavuimme jokirantaan, jossa näimmekin jo melkoisesti tuttuja. Onnitteluja, halauksia ja kädenpuristuksia. Sitten lähdettiin kävelemään joenvartta. Alkumetreillä oli pakko koukkasta ylemmäs joen tulviessa kävelytielle.

 

Reitin viitoittivat mukavasti luontoaiheiset lapsille suunnatut kysymystaulut. Arvaukseksi, ja vääräksi, osoittautui lintupönttökysymys. Pönttöjä siis ollaan. Tuomikoskien ja Päärnin Anjan kanssa rupatellen matka jatkui keskimatkan krouviin, jossa oli klubien voimin tarjolla makkaraa, lettuja, kahvia ja pullaa.

 

Lapsille oli järjestetty kasvomaalausta ja ongintaa, myös kirjakirppis oli paikalla. Tässä vierähtikin tovi ja olimme todistamassa väenpaljoutta siinäkin mielessä, että makkarat uhkasivat loppua. Viime hetkellä täydennys saapui grillille. Kaunis sää, kevään tähän asti lämpimin, oli houkutellut väkeä ennätysmäärin mukaan.

 

Matka jatkui kohti koulun pihaa, jossa oli päätepiste. Siellä oli tarjolla kahvia, mehua ja pullaa. Myynnissä oli lintupönttöjä, joista meidänkin pihalle hommattiin yksi varustettuna ”District Governor”-pinssillä, kyllä tsirpin kelpaa asustella. Lapsille ja lapsenmielisille oli järjestetty erilaisia touhurasteja: ketjunheitto, juoksurata, vesieuro ym.

 

Ja sitten meille hurahtaneille oli silmänruokaa oikein olan takaa, museoautoja. Oli Ford, Citroen, Renault, jopa sodankin kokenut aivan upea yksilö.

 

Meilläkin majailee yksi moottoripyörä vuodelta -52 ja kesäkissa neljällä tassulla vuodelta -62. Ehkä nekin pääsevät joskus tänne näytille. Auto on suunniteltu Lahden veteraaniautonäyttelyyn autonhoitotuotteiden mannekiiniksi 4.-6.5.

 

Suunpieliä pyyhiskellessä lähdettiin paluumatkalle ja esiteltiin Antille ja Jatalle geokätköilyharrastustamme. Matkalle osui sopivasti kaksi kätköpaikkaa. GPS-laite ei harmi kyllä ollut mukana, mutta idea varmaan tuli selväksi. Luultavasti homman mielekkyys jäi hieman askarruttamaan pariskuntaa, enkä ihmettele. Niin moni harrastus saa siihen vihkiytymättömän pyörittelemään päätään syvän ihmetyksen vallassa, eikä kätköily ole poikkeus.

 

Kiitos tutuille hyvästä seurasta ja järjestäjille mahtavasta tapahtumasta. Leijonat näkyvät!