Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Joki ja kävely

(Sunnuntai 17.4.2016)

Aamu valkeni harmaana ja pilvet kulkivat alhaalla. Sillä ei ollut kylläkään mitään tekemistä eilisen piirin iltajuhlan kanssa, sillä sieltä ajelin autolla kotiin heti yhdentoista jälkeen.

 

Puolilta päivin lähdimme jo tavaksi tulleeseen Tikkurilan alueen klubien järjestämään Jokileijonakävelyyn. Satoi suorastaan kaatamalla ja jätimme koiran kotiin.

 

Hieman vaisu oli tunnelma lähtöpaikalla ja sitä täydensi Vantaan apulais-kaupunginjohtajan puhe, joka ei kuulunut juuri lainkaan. Se johtui siitä, että hän oli pidempi edellistä puhujaa ja mikrofoni jäi kauaksi äänilähteestä.

 

Jokivartta kävellessä ja luontoaiheisiin kysymyksiin vastaillessa sadekin alkoi hiljetä ja lopulta lakkasi. Oli aivan siinä ja siinä, ettei kerran jo aurinkokin pilkahtanut. Heräilevä luonto varmasti kiitti jokaisesta sadepisarasta.

 

Lopulta tulimme klubien kojujen luo, jossa tapasimme joukon tuttuja ja saimme jotain hyvää suuhumme. Muurinpohjaletut maistuvat aina, etenkin vadelmahillon kanssa, samoin kahvi.

 

Lopulta pääsimme Jokirannan koululle (jäimme suustamme kiinni), jossa pääsimme tarkastamaan kysymysten oikeat vastaukset. Minä voitin Lean 15 - 14, kysymyksiä oli 18. Täällä jälleen paransimme leijonamaailmaa, jonka jälkeen kävelimme takaisin samat kaksi kilometriä kauniissa joenrantamaisemassa.

 

Kiitos LC Vantaa/Avia, Hiekkaharju-Sandkulla, Simonkylä, Tikkurila-Dickursby ja Vernissa.

Toistakymmentä kertaa on Jokileijonakävely jo järjestetty, traditio siis.
Toistakymmentä kertaa on Jokileijonakävely jo järj...
Järjestävien seurojen edustajat sateessa. Makeita ovat, vaan eivät sokerista tehtyjä.
Järjestävien seurojen edustajat sateessa. Makeita...
Tilaisuus alkoi Laurus -kuoron esityksellä.
Tilaisuus alkoi Laurus -kuoron esityksellä.
Luontorastit kiinnostivat.
Luontorastit kiinnostivat.
Kysymyksiä punkeista peipposiin.
Kysymyksiä punkeista peipposiin.
Kevät keikkuen tulevi.
Kevät keikkuen tulevi.
Leijonamaailman parannusta Pertti Ratian kansssa. Hänet palkittiin eilen piirin vuosikokouksessa ansioistaan kestävän kehityksen edistämisestä järjestössämme.
Leijonamaailman parannusta Pertti Ratian kansssa...