Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Illalla on bändi kasassa

(Lauantai 10.11.2012) Kello pirahti iloisesti 5.50. Ylös, ulos ja lenkille! No ei sentään, vaan Espoonlahden jäähalliin kahdella vaihtomiehellä häviämään pystyyn Espoon Jääkarhuille, vai mitä ne nopeat punaiset olivatkaan. 9-0!

 

Vaikka sattuu, ei tee kipeää. Perimmäinen tarkoitus on liikunta ja porukassa sekin on mukavampaa. Samat sanat leijonatoiminnassa, jonka uuteen aluevaltaukseen kävimme seuraavaksi tutustumassa.

 

”Auta lasta, auta perhettä” – aktiviteetti Vuosaaren Kolumbuksessa on LC Helsinki / Finlandian jo toisen kerran järjestämä keräys. Ei rahaa, vaan ylimääräinen tuote kaupasta jaettavaksi kautta sitä tarvitseville.

 

Minun mielestäni tämä on loistava tuore idea. Kannatan ajatuksen levittämistä laajemmallekin, toivottavasti klubit innostuvat ja ottavat tästä itselleen aktiviteetin. Finlandialtahan saa valmiin konseptin kaikkine materiaaleineen.

 

Yhteistyökumppani, jonka kautta tavarat jaetaan voi toki olla joku muukin, tai klubi voi jakaa ne itse, jos kontaktit autettaviin löytyvät. Tapasimme muuten parin paikallisen klubin tiedustelijaa tutustumassa tapahtumaan tositarkoituksella.

 

Illaksi lähdetään vielä lapsuuden ystäväni 50-vuotissynttäreille. Leijona hänkin, mutta naapuripiiristä. Luulen, että soitamme pari biisiä illan aikana, sillä koko bändi on kasassa.