Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

Harpunsoittoa Hakunilassa

(Sunnuntai 2.12.2012) Tähän leijonapäivään mahtui vain kaksi tehtävää, kuvernöörin tiedotteen teko ja LC Vantaa/Hakunilan joulukonsertti.

 

Tiedotteista tahtoo tulla aika pitkiä, nyt siitä muodostui kuusi sivuinen. Vaarana on, että se on liian pitkä, ihmiset eivät jaksa lukea niin pitkiä tiedotteita, ehkä. Olen kuitenkin yrittänyt jättää jaaritukset pois ja keskittyä itse asiaan. Asioita vaan tuppaa olemaan niin paljon, kaikkea ei nytkään voi ottaa mukaan.

 

Konsertti pidettiin Hakunilan kirkossa, johon oli saapunut aivan ennätysmäärä yleisöä. Kirkkosali oli viimeistä paikkaa myöten täysi ja sivutilatkin oli otettu käyttöön. En toisaalta ihmettele, sillä niin korkeatasoiset esiintyjät oli klubi saanut paikalle.

 

Itselleni oli ensimmäinen kerta, kun sain nauttia säestyssoittimena harpusta. Harpun soittoa olen toki kuullut, mutta en tässä roolissa. Kuten konsertissa todettiin, tältä kuulostaisi, jos enkelit säestäisivät joululauluja.

 

Totean vielä tässäkin, että kuulija voi uppoutua täysin rinnoin nauttimaan esityksestä, kun ei tarvitse hetkeäkään jännittää esiintyjien puolesta. Ammattimies on ammattimies tälläkin saralla.

 

En ollut valmistautunut konsertissa esiintymään, mutta pyydettäessä sanoin pari sanaa kuitenkin. Onneksi lady oli taas kaukaa viisas ja kehotti ottamaan eilisen runoni mukaan. Pääsin sen esittämään puheeni täydennykseksi, toivottavasti se oli tilaisuuteen sopiva.

 

 




Kommentit

4.12.2012 klo 15:49:34
Teuvo Puolakka kirjoittaa


Tervehdys.

Omasta puolestani ja myöskin keskustellessani
tänään Kirkkoherra Hans Tuomisen kanssa. Hans
sanoi runon oleva juuri sopiva tilaisuuteen.
Oli erittäin tyytyväinen,että hänen kirkossa
järjestetään näin korkeatasoisia konsertteja.
Lupasi että jos jatkamme niin kirkko on
vapaa aina ensimmäisenä adventtina. Kiitoksia
tuesta. Teuvo