Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas
Jaa

AluePNAT:tien viikko alkoi

(Maanantai 26.11.2012) Kauden yksi merkkipaaluista on nyt käsillä, AluePNAT:it. Tänään aloitettiin 1. alueelta ja kokoonnuttiin Laajasalon opistolla.

 

Opisto antaa esimerkiksi media-alan koulutusta ja siellä on vireää musiikin opetusta. Jälkimmäisestä saimme todella nautittavan näytteen musiikkipläjäyksen muodossa. Osaamista on ihan ammattitasolle asti. Huikean hyvä esitys.

 

Leijonia oli saapunut paikalle hieno edustus alueen klubeista, kiitettävää aktiivisuutta. Toivottavasti viikko jatkuu samanlaisena. Tarja, Iris ja Markus olivat koonneet hyvän ryhmätyöohjelman, jolloin saatiin yhteistyötä, keskustelua ja hyvää ajatustenvaihtoa aikaiseksi.

 

Myös piirihallituksen toimikunnat saivat viestinsä laajalle kuulijakunnalle esitetyksi, joten ilta täytti odotukset. Ilolla sain todeta, että tämän alueen jäsenkehityskin on positiivinen.

 

Onnistunut ilta, kiitos osanottajille ja järjestäjille. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Tavattiin vielä Flaamingin Riikka Haagassa, kun hän toimitti yhden rauhanjulistekilpailun työn minulle. Sitten rouvan kanssa ajoimme hampurilaispaikan kautta kotiin, oli jäänyt ruoka väliin. Kai sen saa joskus kuitata näinkin. Lopuksi ajoin maha turvoksissa jäähallille harkkoihin, pysyi sentään pöperöt sisällä, vaikka vauhtia aivan varmasti hidastivatkin.

 

Kun tulin kotiin, odotti ilouutinen sähköposteissa. Derbykyselykaavake on valmistunut. Saadaan taas yksi projekti eteenpäin. Lämmin kiitos työryhmälle.