Jukka KärkkäinenSuomen Lions-liiton varapuheenjohtajaehdokas

Blogi

Tästä kuvasta tuli blogini tunnus. Kuva tuli tutuksi monille, sillä blogia luettiin laajalti yli piirirajojen.Päätin piirikuvernöörikaudellani ryhtyä pitämään blogia - ladyni yllyttämänä ja viestintätoimikunnan suosiollisella avustuksella.
Kun blogi päätettiin perustaa piirin nettisivuille ja vieläpä erittäin näkyvään paikkaan, sain opastukseksi, että ainakin kerran viikossa tulisi jaksaa tehdä uusi juttu.

Hyvin pian tavakseni tuli täydentää sitä jokaisen leijonatapahtuman jälkeen ja lisätä tekstiin joitain henkilökohtaista ja liittää mukaan valokuvia. Näin blogista muotoutui päiväkirjamainen, kepeä ja kuvernöörin vuotta valaiseva sivusto.

Kirjoitin kaudellani 159 blogimerkintää, yleensä yön hiljaisina tunteina. Sitä myös luettiin. Siitä kertoo blogin 10.957 lukukertaa kuvernöörikaudellani.

Nyt olen jatkanut blogia .